Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa toukokuussa 2008

Ruoantuottajan maineen palautus

 

"Tapa talonpoika päivässä" sanottiin 60-luvulla. Tunnetun sloganin tarkoitus ei varmastikaan ollut kannustaa kansalaisia villeihin väkivallantekoihin, mutta ajatus tuli selväksi: ilman talonpoikia kotimaamme olisi paaaljon parempi paikka asua ja elää. Henkisesti ei ole aivan helppo juttu tehdä vuodesta toiseen työtä, jota ilman me kaikki olisimme niin paljon onnellisempia.

 

Vanha sanonta oli itseasiassa paljon arkitodellisuutta lempeämpi. Vuonna 1970 Maatalousyrittäjäin eläkelaitoksen tilastoissa oli 400 000 vakuutettua, viime vuoden lopussa enää 86 500. Päivää päälle poistuma on ollut yli kahdenkymmenen hengen luokkaa. Jostain syystä suomalaisen ruoantuotannon kiinailmiö ei kuitenkaan ole paistatellut iltapäivälehtien lööpeissä kansallisena katastrofina.

 

 

EU-aika, viimeiset toistakymmentä vuotta, on nostanut talonpojan arvostusta. Tosin, se on samalla pyrkinyt tekemään sivutuotteesta päätuotteen. Ei sen ruoan tuottamisen niin väliä, mutta idyllinen - ja mielellään hajuton - maalaismaisema ois kiva juttu.

 

Tilanteessa, missä edelleenkään ruoan tuottajahinta ei kata tuotantokustannuksia, maataloushallinnolla on käytössään vahva ohjausväline, maataloustuet. Sitähän viljelijä tekee, mistä maksetaan. Siispä tukien ohjaamana on vaalittu perinnebiotooppia, käyty luonnonarvokauppaa, ahkeroitu maisemanhoitajana, kaivettu kuoppaa kastemadoille, tehty kemiallisia kokeita typpisalkkujen kera, kehitetty non-food-tuotantoa... Kun tämän ansiokkaan toiminnan sivutuotteena on sattunut syntymään myös maataloustuotteita, ruokaa, on pannuhuoneisiin riennetty kehittämään kauran polttoon soveltuvia järjestelmiä ja biodiiselistä on tullut hittituote, joka pelastaa maailman.

 

Vaikka EU-filosofiaa on maaseudulla opiskeltu jo hyvän aikaa, vieläkään ei suomalaisen talonpojan oikeustajuun istu tukien ja tuotannon irrottaminen toisistaan. Maataloustuen määrä ei ole sidottu tuotettuun ruokamäärään, vaan tuottajan hallinnassa olevaan peltopinta-alaan sekä vaihtelevaan ja vähintäänkin kirjavaan joukkoon erityistoimenpiteitä. Parasta taloudellista tulosta ei takaa paras sato, vaan paras tukioptimointi. Tulos tehdään kirjoituspöydän ääressä. Jos olisi toisin, sehän kannustaisi tuottamaan enemmän ruokaa. Ruoantuottajia on opastettu, että maailman nälkäänäkevät eivät ole meidän ongelmamme. Meidän ongelmamme on ylituotanto.

 

 

Tänä keväänä kaikki on yllättäin toisin. Valtavat voi- ja viljavuoret ovat haihtuneet kangastuksen tavoin taivaanrannalta. Tilalle ovat tulleet kuvat maailman ruokamellakoista. Miten ketterä on mammuttimainen maataloustukibyrokratia muuttamaan ohjausvaikutuksensa suuntaa, kun elävä elämä ympärillä muuttuu?

 

Uutiset maailmalta eivät ole hyviä. Silti kotoisen toukopellon laidalla tunnelma on uudella tavalla toiveikas. Josko kriisin kautta kaikkien trendikkäiden innovaatioiden keskellä vanha keksintö, ruoka, nousisi sille kuuluvaan arvoonsa. Ehkä aika olisi vihdoin kypsä myös ruoantuottajan rehabiloinnille, maineen ja kunnian palautukselle. Pääseekö talonpoika jo pois tappolistalta?