Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa syyskuussa 2008

Tyypillisen epätyypillistä

 

Oivalsin taannoin erään uudissanan merkityksen. Epätyypillinen työsuhde, sehän on juuri kuin oma virkani. Tämä oivalluksen hetki tapahtui firmamme aamupalaverissa työmaaruokalassa, jota myös kotimme keittiöksi kutsutaan. Olin juuri onnistunut käsittelemään samassa lauseessa tyttären korvatulehduksen ja lehmän utaretulehduksen, sekoittamatta lääkityksiä. Ei kai voi kovin tyypillisenä pitää työpäivän aloitusta, jossa ei pysty sanomaan, olenko nyt kotona vai työpaikalla, äiti vai maatalousyrittäjä, vaimo vai työkaveri.

 

Ihmisen viipaloiminen eri rooleihin ja määritteleminen roolien kautta on kohtuullisen turhaa puuhaa. Maatilalla myös mahdotonta. Elämä on 24/7 tyyppinen kokonaisuus. Sesonkiaikana pääosaan nousee monen rintaman kaaoksen hallinta.

 

Ajan riento tekee tyypillisestä epätyypillistä. Kokopäivätoimiset emännät alkavat olla uhanalainen laji suomalaisella maaseudulla. Jos aikoinaan haettiin pientilalle leivän jatketta savotoilta, nykyisin se onkin yhä useammin nainen, joka aamulla laittaa repun selkäänsä ja lähtee maailmalta hakemaan perheelle elantoa. Tyypillinen 2000-luvun emäntä on opettaja, insinööri tai lähihoitaja. Joka yhden työpäivän tehtyään jatkaa traktorin hytissä tai huoltojoukoissa, kenties uppoutuu EU-papereiden ihmeelliseen maailmaan.

 

Erilaisia työnjakoja on yhtä paljon kuin tilojakin, mutta aina maatalous on enemmän tai vähemmän koko perheen yhteinen projekti, hyvässä ja pahassa. Suomalainen perheviljelmä on oloihimme luonteva ja muuntumiskykyinen, joskin kaksinverroin haavoittuvainen yritysmuoto, kun koko elämä on samassa paketissa.

 

Jos johtaminen takkuilee ja viestintä ontuu, alkaa työyhteisö voida pahoin. Maatilalla sitä pahaa oloa ei voi paeta edes kotiin, sama kenkku työkaveri vastassa sielläkin. Jos taas avioliiton arki alkaa näyttää harmaalle ja rakkaus ruostua, ei sitä tyhjyyttä pääse karkuun edes työpaikalle, puoliso nalkuttaa sielläkin. Oma lukunsa ovat ne surulliset tarinat, joissa päihde- tai mielenterveysongelmat ovat tehneet maalaisidyllistä elävän painajaisen. Kenelle puhuu hän, jolla ei ole sen paremmin kotona kuin töissäkään ketään, joka kuulee?

 

Maaseudun tukihenkilöverkosto on niitä hetkiä varten, kun elämä tuntuu olevan umpikujassa. Verkoston viesti on valitettavasti se, että ahdistusta maaseudulla on riitämiin ja ongelmien keskiössä ovat nuoret perheet. Pienet lapset, isot velat ja järjettömän paljon töitä on maaseudulla vähintään yhtä riskialtis yhtälö kuin kaupungissakin.

 

Onnellisten tähtien alla edetessään perheyrityksessä työskentely taasen tekee elämästä rikkaan. Kuten tuntojaan tilitti kesällä muuan isäntä 50-vuotisjuhlassaan: "Jos olisin traktori, minusta sanottaisiin, että vanhaa mallia alan olla ja aika paljon ajettukin - mutta hyvin pidetty!" Taitaakos tuota enää kauniimmin aikuinen suomalainen mies sanoa.

 

Ihmissuhteiden ennaltaehkäisevään huoltoon ja omaan hyvinvointiin tehdyt panostukset ovat loppujen lopuksi ne tärkeimmät maatalousinvestoinnit. Silloin kehnot puintikelitkään eivät pääse aivan maailmanlopun kokoisiksi asioiksi paisumaan.