Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Jouluna töissä

 

On asioita, joita vierivät vuosituhannet eivät muuta. Härkien kaukalossa on tänäkin jouluna heiniä. Ihmisen itselleen ottamat kotieläimet tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa niin pyhänä kuin arkenakin.

 

Omassa navetassamme Lapin Kuolimaalla hoitoa odottaa tänä jouluna reilut neljäkym­mentä karvaista työtoveria. Näistä puolet on lypsylehmiä ja toinen puoli nuorisoa, joita kasvatetaan tulevien vuosien lypsäjiksi. Navetassamme harrastetaan jyrkkää sukupuolista syrjintää, sonnivasikat muuttavat jo pari viikkoisina naapuriin, Saarelan navettaan kasva­maan Huilun tuhdin edellyttämiin mittoihin.

Lehmä poikii, eli synnyttää vasikan, ensimmäisen kerran kahden vuoden iässä ja alkaa silloin lypsää. Siitä eteenpäin sen on tarkoitus pyöräyttää vasikka vuoden välein, jolloin maitoa tulee kymmenisen kuukautta ja ennen seuraava poikimista lehmä on kuukauden tai kaksi lypsämättä eli ummessa, lomalla, kuten lapsemme Lauri asian ilmaisee. Tätä rytmiä toivotaan kestävän mahdollisimman pitkään, vanhimmat arvonsa tuntevat lehmä­rouvat ovat navetassamme nyt vuosimallia 1996. Vuodessa yksi lehmämme tuottaa raaka-aineen vajaaseen 8000 Satamaidon maitotölkkiin.

 

Navetan asukkaille joulua ei juuri tehdä, joskin navettaradiosta kuuluvat joululaulut saavat hoitajan käyttämään reilumpia ruoka-annoksia ja heltymään ylimääräisiin rapsutuksiin kai­kesta joulukiireestä huolimatta. Monena vuonna navetassa on myös ollut joulukuusi. Toi­sinaan vartavasten navettakuuseksi tilattu, toisinaan ylijäämäkuusi. Tiedättehän nämä ylijäämäkuuset, niitä syntyy, kun miehet pakenevat päiväksi joulusiivouksia ja tuovat pit­kän valikoinnin tuloksena erinomaisen kauniin joulukuusen. Kuusenhaku on taitolaji johon välineiksi varataan kirves, päivän eväät ja tulentekovälineet. Makkaran paiston lisäksi päivä kulutetaan kulkemalla metsässä, ihailemalla metsän hyvää kasvua ja naapurin metsän selvästi heikompaa kasvua sekä parannetaan maailmaa muiden joulusiivouspa­kolaisten kanssa. Juuri ennen hämärän laskeutumista kaadetaan läheltä autoa kohtuu­della joulupuun mitat täyttävä kuusi. Sen kaveriksi otetaan kamala karahka. Kotiin mo­lemmat tuodaan yleisesti joulukuusiin liitettävien mainesanojen saattelemana. Jostain syystä vastaanottokomitean mielestä toinen kuusista näyttää erityisen kauniille seuras­saan ja se toinen välttää hyvin rapunedushaoiksi tai navettakuuseksi. Navettakuuselle sopiva kuusenjalka on olkipaali ja koristeet syntyvät punaisesta paalinarusta. Sen näh­dessään joulumieltä ei voi välttää.

 

Päivittäiset rutiinit navetta-askareissa muodostuvat kolmesta pääasiasta: ruokinta, lannan siivous ja lypsy. Aamutoimet aloitetaan lypsyllä ja iltatyöt päätetään siihen, muu tehdään siinnä ohessa. Aamulypsy ja iltalypsy pyritään järjestämään suunnilleen puolen vuorokau­den päähän toisistaan, jotta maito ei liikaa pakottaisi lehmien utareissa eivätkä ruokailujen välitkään saisi pötsiä kurisemaan tyhjyyttään. Tästä joustellaan muun elämän vaatimusten mukaan, jouluaattoiltana askareille mennään normaalia klo 16.00 aikaisemmin. Lehmät­hän eivät kelloa tunne, tottuvat kyllä hoitajiensa aikatauluihin ja tapoihin, niin säännölli­syyteen kuin epäsäännöllisyyteenkin. Tällä kulmalla kuntaa joka toisena aamuna, myös jouluna ja juhannuksena, ennen aamu kahdeksaa pihaan kaartava maitoauto onkin se, joka määrää rytmin. Yrittäjän vapautta on, että työt voi aloittaa itse valitsemanaan aikana, kunhan aloittaa ennen aamu kuutta. Töihin menee meidän navetassa yksin tehden kolmi­sen tuntia kerralla, aamuin illoin ja seitsemänä päivänä viikossa eli navetan sisätöistä saa normaalin 40 tunnin työviikon hyvinkin kokoon.

 

Jouluaattoilta tai joulupäivän aamu ei navettatöiden osalta periaatteessa eroa lokakui­sesta tiistaipäivästä. Käytännössä toki pyritään selviämään mahdollisimman nopeasti joulun viettoon eli pyhinä tehdään vain välttämättömät rutiinit ja kaikki mitä voidaan, teh­dään etukäteen valmiiksi. Elämä on kuitenkin osoittanut, että jäätyneitä vesijohtoja ja leh­män poi´ituksia ynnä muita yllätyksiä osuu yhtä paljon pyhäpäiville kuin arkipäiviinkin - jos ei sitten hiukan enemmän!

 

Yllätykset ovatkin asia erikseen. Joku vuosi sitten Jetta-lehmä synnytti vasikan jouluaat­tona. Synnytys sujui mukavasti ja ehdimme jo henkäistä helpotuksesta, että joulu menee­kin rauhallisissa merkeissä. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista: joulupäivänä lehmä alkoi vai­kuttaa vaisulta eikä iltatarkastuksella enää noussut ylös. Syyksi arvelin poikimahalvausta, lehmiä yleisesti vaanivaa "synnytyskomplikaatiota", joka johtaa kuolemaan mikäli apua ei saada paikalle, kuten kotieläinlääkärikirjamme lohdullisesti toteaa. Siispä soittamaan eläinlääkäriä taloon. Onneksi myös eläinlääkärit ovat joulun töissä ja päivystävät ympäri vuorokauden kiireellisten sairastapausten varalta. Avun saavuttua meitä oli jouluyössä poikimiskarsinan oljilla joulun teemaan sopivasti äitejä ja lapsia: Eläinlääkäri, joka tuli heti, kun sai luettua iltasadun lapselleen, tiputuspullontelineenä minä, joka odotin lastani ja potilas, jonka nälkäinen lapsi pyöri ympärillä ja yritti tuuppia äitiään ylös imettämään. Lehmä toipui hoidon saatuaan ja joulun vietto saattoi taas jatkua, tosin piipahdin yöllä pa­riin kertaan navetalla tarkkailemassa potilastamme.

 

Yllätyksiin pyritään kyllä varautumaan jo ennakolta. Tämän vuoden Maatalouskalenteris­sani lukee joulukuun alkaessa "Kakkakasaa kannattaisi siirtää ENNEN joulua". Tämä vii­saus on peräisin viime joululta. Fiskarsin talikossahan on kohtuullisen vähän epäkuntoon meneviä osia. Toista se on tekniikan kanssa. Navetassamme toimii lannanpoisto niin, että köyden vetämä raappa tuo tuotokset lantakäytävältä navetan päätyyn kuiluun, josta puris­tin toimittaa tavaran pihalle ja lantakasa muodostuu kuin myyrän keko, alta päin. Myös lakkaa muodostumasta. Kun kasa on riittävän suuri, myyrä hyytyy ja mitään ei mene ulos, ei ennenkuin keko on siirretty pois. Ja juuri näin tapahtui. Lehmät eivät tehneet yhtään pienempiä läjiä, vaikka heille asiasta mainittiin, ja päätykuilu oli hetkessä harjallaan tava­raa. Kaivinkonepalvelujen ostoesitykseni tyrmättiin pyhäpäivillä.

Kummitätini, joulun lapsi, vietti 80-vuotisjuhliaan synnyinpitäjässään Tammelassa joulun jälkimainingeissa ja meidänkin perheemme oli juhlallisuuksiin kutsuttu. Päätimme kuiten­kin jakaa perheemme edustusosaan ja työtätekevään kansanosaan. Kun minä ja pieni poikamme lähdimme kiitämään kohti lounais-hämäläistä pitopöytää, jäi perheen pää pa­rinkymmenen asteen pakkaseen hyvin ilmastoidun pikkuruisen MF-175 traktorikaivurin kanssa taistelemaan umpijäätyneen lantakasan kanssa. Olen kyllä kuullut, että aviomie­het ryhtyvät epätoivoisiin tekoihin välttääkseen vaimon sukujuhlat, mutta tuskin NÄIN epätoivoisiin... Mitä luultavimmin traktorin avohytin yllä leijui päivällä painokelvoton puhe­kupla ja pikkusikaarien kulutus nousi toiseen potenssiin. Turkishaalareista, villapaidoista ja -sukista huolimatta päivän edetessä tunti töitä, vartti kuskin sulatusta pannuhuoneessa kääntyi oletettavasti muotoon vartti töitä, tunti sulatusta. Syntymäpäivien edettyä jälkiruo­kakakkukahviasteelle sain tekstiviestin "päätykuilu on tyhjä", josta päättelin, että nyt on turvallista palata kotiin ja jatkaa joulun viettoa.

 

Hyvää ja kohtuullisen yllätyksetöntä joulua kaikenkarvaisille ystäville sekä heidän paris­saan jouluna työskenteleville!