Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa syyskuussa 2013

Pysyvää on muutos

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun aloitin opiskelun Kokemäen Maatalousoppilaitoksen viljelijälinjalla. Vähemmästäkin herkistyy muistelemaan menneitä!

Tuiki toisenlainen oli se satakuntalainen maaseutu, jonka tarpeisiin meitä tulevaisuuden toivoja Kokemäellä koulittiin. 1980-luvun alussa nykyisen Satakunnan ely-keskuksen alueella oli kolmisen tuhatta lypsykarjatilaa, nyt niitä on kolmisen sataa. Laiduntava lehmä alkaa olla niin harvinainen ilmestys, että laitumen äärelle pysäytetään auto ja kamera kaivetaan esille. Tuotettuihin maitomääriin vuosilla ei ole ollut samanlaista vaikutusta. Kasvanut tilakoko ja lehmien parempi keskituotos takaavat sen, että Satamaidon maitotölkkejä kauppojen hyllyillä riittää.

Tuottavuuden kasvusta voisi olla ylpeä ja paukutella henkseleitä. Voisi, jos ei siihen liittyisi se toinen puoli. Satamittarin tilastojen mukaan Rauman seudulla (Rauma, Eurajoki sekä Pyhäjärviseudun kunnat) oli 1980-luvun alussa yhteensä yli 3.000 maa- ja metsätalouden työpaikkaa. Tänään ollaan painumassa alle tuhannen työpaikan. Maatalouden rakennemuutoksessa seutu on menettänyt yhden telakan verran työpaikkoja per vuosikymmen. Kerrannaisvaikutukset näkyvät: Rauman kaupungin alueelta ei esimerkiksi enää löydy yhtäkään maatalouskaupan asiakaspalvelupistettä. Takavuosina jokaisella itseään kunnioittavalla ketjulla oli omat putiikit työntekijöineen näilläkin nurkilla.

Tästä huolimatta on hyvä muistaa, että jos seutukunnan maatalous olisi yksi yritys, olisi se edelleen tuhannella tuotannollisella työpaikalla seudun suurin yksittäinen yritystyönantaja. Yhden ja kahden hengen yrityksillä on tapana kadota tilastoihin alalla kuin alalla.

 

Maatalouden ja muun yhteiskunnan suhteissa rakennemuutoksen myös huomaa. Muutama vuosikymmen sitten suurella osalla suomalaisia oli jonkinlainen omakohtainen kokemus ja käsitys maatalouden todellisuudesta. Tilaverkon harveneminen on tehnyt sen, että juuri kenelläkään nykyteinillä ei ole mummolaa, missä joutuisi heinätöihin tai lehmiä laitumelta hakemaan. Mitä tuntemattomampaa maatalous on, sitä kummallisemmalta se tuntuu. Vieraantuminen johtaa asenteisiin, missä ihmislapsen, kotieläimen ja luonnoneläimen roolit heittävät kuperkeikkaa totutusta.

Luottamusta koetetaan paikata viranomaistoimin ja säännöksiä kiristämällä. Maatiloilla ramppaa ennennäkemätön määrä tarkastajia ja valvojia. Silti samaan aikaan osalla kuluttajia epäluulo alaa kohtaan vain kasvaa.

 

Ammatillisen koulutuksen pitäisi antaa koulutushetken tiedoilla ammattitaito, joka olisi voimassa pitkälle tulevaisuuteen. Tehtävä ei ole helppo millään alalla. Maataloudessa työn luonne on muuttunut erityisen paljon. 1980-luvulla maatalouskoulutuksen pääpaino oli käytännön töissä, konttorirotat eivät alalle hakeutuneet. EU-byrokratian aikana entisten töiden päälle on tullut melkoinen määrä paperitöitä. Yhä suurempi osa työajasta käytetään kirjoituspöydän vieressä jos jonkinlaisen dokumentoinnin parissa ja yhä suurempi osa tilan tuloksesta tehdään paperilla. Harva ihminen on omimmalla vahvuusalueellaan sekä nelivetotraktorin puikoissa että tietokoneen näppäimistöllä. Tätä ei ammatinvalinnanohjaaja työn vaatimuksista osannut ennustaa.

Vaikka muutokset ovat olleet mittavia omankin muistini aikana, yksi asia on sentään säilynyt. Se, että edelleen meistä jokainen tarvitsee päivittäin pellon kasvattamaa ja maanviljelijän tuottamaa ruokaa.