Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa heinäkuussa 2014

Uhanalaiset

Taannoin Talouselämä -lehti listasi CareerCastin tutkimuksen pohjalta kymmenen ammattia, joista katoaa eniten työpaikkoja vuoteen 2022 mennessä. Maanviljelijä sai kyseenalaisen kunnian napata hopeasijan.

Samaan aikaan amerikkalainen suursijoittaja Jim Rogers on huolissaan maanviljelyksen ja ruoantuotannon tulevaisuudesta.  ”Ruoka on loppumassa meiltä, mutta vielä sitäkin pahempaa on se, että maanviljelijät ovat loppumassa” hän kirjoittaa. Amerikkalaisten farmareiden keski-ikä on 58. Suomalaisten viljelijöiden on vastaavasti noin 51 vuotta, mutta Ameriikanmalliin meilläkin edetään: viimeisen vuosikymmenen aikana keski-ikä on noussut nelisen vuotta.

Puhe ruoan loppumisesta voi maailman mittakaavassa yltäkylläisessä Suomessa kuulostaa liioittelulle. Maapallon todellisuudessa kuitenkin sodat, väestönkasvu, ilmastonmuutos ja aavikoituminen pitävät huolen siitä, että jossain päin maailmaa on aina nälänhätä ja joku ihminen tekee juuri nyt nälkäkuolemaa. Vaikka ruoka on vanha keksintö, ei sitä kaikilla ole. Eikä ruokaa tule, jos ei ole pelloille viljelijää.

Amerikkalaissijoittaja tuskin on kovin murheissaan erityisesti suomalaisten perheviljelmien tulevaisuudesta. Minä olen.  Sama tavoite se on sijoittajalla ja viljelijällä, mittakaava vaan on hieman eri. Viivan alle pitäisi jotain jäädä ja sijoitetulle pääomalle pitäisi tuottoa saada.

Suomalaisten viljelmien tuottavuutta on vuosia hoidettu laajentamalla maatiloja. Juoksemalla lujempaa pysyt paikallasi. Tekemällä enemmän töitä säilytät entisen tulotasosi. Samalla myös sijoitat työpaikkaasi enemmän, omaa tai lainattua, jolle kuuluisi saada tuottoa. Laajentamisen sijaan tai rinnalla osa viljelijöistä on koettanut pysyä leivän syrjässä kiinni nostamalla jalostusastetta tai vähentämällä välikäsiä, mutta tällaisten kotijuustoloiden ja suoramyyntiyritysten kompastuskivenä on ollut hillitön byrokratia.

Peltoalan tuplaaminen tai eläinmäärän triplaaminen muuttaa viljelijän työn luonnetta. Automaatio, koneiden suurentaminen ja työn järkeistäminen auttavat, siitä huolimatta yrittämisen riski ja sitovuus kasvavat. Kun kesäaikaan kaksi karjaihmistä kohtaa, jossain vaiheessa puheessa vilahtaa yhteinen kesävieras, univelka. Tekemättömien töiden lista venyy ja kesä on sesongista toiseen syöksymistä. Kesä, jolloin normaalit ihmiset lomailevat ja lataavat akkujaan. Yhä useammin kuulee maanviljelijäperheistä, jotka eivät koskaan lomaile yhdessä.  Suuri maatila elävine eläimineen voi tuntua liian riskialttiilta vieraiden vastuulle jätettäväksi.

Vuosia sitten MTK:n Nuoret tuottajat lanseerasivat termin ”sadan hehtaarin yksinäisyys” kuvaamaan tuotannon laajentamisen kääntöpuolta. Kun koko kylän peltoja viljelee yksi viljelijä, ei naapuria näy – saati että sitä ehtisi poiketa tervehtimässä. Se oli ennustus, joka syrjäisemmillä alueilla Suomessa on jo täyttä totta. Maanviljelijän työn luonteeseen kuuluu, ainakin karjatilalla, että työpaikalla myös asutaan. Jos muut asumukset ympäriltä vähitellen autioituvat, asumisen edellytykset sillä jatkavallakin tilalla heikkenevät. Negatiivisen kehityksen noidankehä on valmis. Mitä vähemmän ihmisiä, sitä vähemmän palveluita. Mitä vähemmän palveluita, sitä vähemmän jatkajia elinkelpoisillekaan tiloille.

Tällä yhtälöllä – maatilojen tiukkeneva talous, kiristyvä työtahti ja etääntyvät palvelut – yhdyn Rogersin huoleen. Maanviljelijä on uhanalainen laji. Jos ammatin houkuttelevuus nuorten parissa ei parane, viljelijöiden keski-ikä hipoo meilläkin muutamassa vuosikymmenessä kuutta kymppiä. Kuka meidät tulevaisuudessa ruokkii?