Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

kolumni Länsi-Suomessa helmikuussa 2009

 

Yhteistä tulevaisuutta tekemään

 

Kunnallispolitiikka on siitä lystikäs laji, että ennen vaaleja etsitään asioita, joista ollaan eri mieltä, jotta saadaan eroja ehdokkaiden ja puolueiden välille. Vaalien jälkeen etsitään asioita, joista voidaan olla samaa mieltä, jotta saataisiin jotain aikaan. Jälkimmäisestä lienee kyse, kun uuden kaupunginvaltuuston kevätkauden käynnistää Rauman kaupungin vision ja päästrategian päivittäminen noin vuoteen 2020.

 

Se tarkoittanee suomeksi "Minkälaisen yhteisen tulevaisuuden haluamme ja miten siihen pääsemme". Kun nyt alakoulussa istuvat oppilaat ovat 2020-luvulla aikuisuuden kynnyksellä, niin minkälainen heidän kotiseutunsa tulisi olla ja mihin asioihin kunnallisen päätöksenteon kautta voidaan vaikuttaa? Mikä tekee Raumasta Rauman?

 

Minua viehättää strategian aikajänne, ylisukupolvinen ajatus siitä, että tämän hetken päättämiset ja päättämättömyydet vaikuttavat samalla myös tulevaisuuteen. Vaikka uutisiin ei tänään mahdu muuta kuin päälle kaatuva taloustaantuma, meitä kehotetaan katsomaan tämän - ja kenties seuraavankin - taantuman yli. Suhdanteet tulevat ja menevät, maa pysyy.

 

Edellinen strategia ei ole kovin vanha, vain neljän vuoden takaa. Tuona aikana kaupungin maapinta-ala on kuitenkin kuntaliitosten myötä kaksinkertaistunut. Rajojen poistaminen on vasta ensimmäinen askel yhteisen tulevaisuuden tiellä.

 

Uudessa tilanteessa Rauma ansaitsee tulla ajatelluksi uudella tavalla. Asumisen ja yrittämisen edellytyksistä huolehtiminen myös uusilla "esikaupunkialueilla" sekä keskustan ja ympäröivän maaseudun rajaton vuorovaikutus ovat Raumalle nyt uudenlainen mahdollisuus, mutta myös haaste, joka pitää ottaa vakavasti. Joltisellakin yksituumaisuudella toteutetut liitokset antavat meille montaa muuta seutua paremmat edellytykset oppia yhdessä katsomaan hiukan kauemmas, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin.

 

Laajenevat kunnat tuovat tiettyä taloudellista vakautta palveluiden järjestämiseen, mutta suurentuessaan ne samalla etääntyvät kuntalaisistaan. Siksi kansalaisen ja yhteiskunnan suhde vaatii jatkossa entistä enemmän vaalimista. Kylien ja kaupunginosien omaehtoiseen aktiivisuuteen ja kunnallisia palveluja täydentävään kolmannen sektorin toimintaan kannattaa satsata, yhteisöllisyys on kova juttu.

 

Ikääntyvän Suomen yhteinen kohtalonkysymys, sosiaali- ja terveyssektorin järjestäminen, tarvitsee sekin raumalaisen reseptin. Ihmisellä, varallisuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta, on oltava varmuus, että apua ja turvaa on hädän hetkellä saatavilla. Samalla pitäisi kuitenkin olla kokonaan näännyttämättä taakkansa alle veronmaksaja parkaa, jonka maksamista kunnallisveroeuroista joka toinen Raumallakin jo nyt menee tämän sektorin pyörittämiseen.

 

Luulen, ettei käynnistyneen strategiatyön tärkein tuotos ole se aikanaan valmistuva paperikasa. Tärkeämpää on liikahdus meidän keltanokkaisten valtuutettujen korvien välin pururadalla: kaupunginvaltuuston ei tarvitse kilpailla kaupunginteatterin kanssa viihdyttävyydessä, sen sijaan meillä pitäisi olla näkemys tämän pienen, mutta sinnikkään kalastajakylän tulevaisuudesta.