Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

kolumni Länsi-Suomessa 20. heinäkuuta 2009

Talkoilla

Rauman seutu on jälleen pullollaan kesätapahtumia Pitsiviikosta Löylypäiviin ja lasten leireistä kylätoimikunnan saunailtaan tai Klustermuksesta kesäteatteriin. Jos näistä riisuttaisiin pois kaikki talkoilla tehty vapaaehtoistyö, mitä jäisi jäljelle? Luultavasti tukku entisiä kesätapahtumia. On mahdotonta uskoa, että tällaista tapahtumien monimuotoisuutta voitaisiin suurellakaan rahalla saada aikaan pelkkänä kaupungin virkatyönä. Harva näistä kesäkekkereistä myöskään taipuisi yritysmaailman lainalaisuuksiin ja puhtaasti kaupalliseen toteutukseen. Yhdessä olemme enemmän, yhdistykset talkootyöläisineen, yritykset ja kaupunki, kukin omasta roolistaan.

 

Talkoot, yhdessä tekeminen yhteiseksi hyväksi tuntipalkkaa laskematta on jotain perin suomalaista. Siinnä missä ennen talkoilla syntyi pärekattoa tai korjattiin pellon satoa hengenpitimiksi talven varalle, nyt keskivertotalkoiden lopputuote on kulttuurielämystä tai asumisviihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kuvastaapa ajan ja tarpeiden muutosta!

 

Rauman kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta keskusteli keväällä yhdistysten avustusperusteiden yhteydessä mielenkiintoisesta termistä, ”yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta”. Eli mikä merkitys kansanterveydelle on sillä, että urheiluseura kuntoliikuttaa ihmisiä, tai mikä syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus on lasten harrastustoiminnalla. Vaikuttavuus on vieläpä erilaista eri alueilla: merkittävämpää reuna-alueilla, missä muuta tarjontaa on vähemmän. Suomenmestaruusmitalit on helppo laittaa riviin ja pisteyttää, vaikeampaa on arvioida näitä yleisiä vaikutuksia. Luonnollisesti meistä jokainen on aidon subjektiivisesti sitä mieltä, että oma harrastus on juuri se maailman tärkein asia ja julkisen tunnustuksen tarpeessa.

 

Vaikka ennustankin hikistä urakkaa, ennen kuin nämä seuramaailman yhteiskunnalliset vaikutukset on avustuseurovaikutuksiksi väännetty, arvostan kovin tämän näkökulman esille tuomista. Samalla asialla on kaupungin painotuore strategia, johon siihenkin on präntätty sellaisten toimintamallien ja menettelytapojen tärkeys, millä raumalaiset saadaan osallistumaan kaupungin kehittämiseen. Kolmannelta sektorilta löytyy kaupungin perustehtäviä tukevia toimintoja, joihin panostaminen säästää veroeuroja.

 

Yksi tyypillisimmistä talkoomuodoista, omaan asuinympäristöön vaikuttaminen eli kylätoiminta, on alueellamme saranakohdassa. Kaupungin läheisten kylien toiminta etsii uutta suuntaa kyläkouluratkaisun jälkeen. Uudenlaisen roolin löytäminen kyläkoulun vanhempainyhdistyksenä toimimisen sijaan ja uuden alun ottaminen ei ole maailman helpoimpia kasvuprosesseja yhdistyksille.

 

Lapin ja Kodisjoen kylät taas ovat aivan uudenlaisessa tilanteessa kuntaliitosten vuoksi. Vanhat yhteyshenkilöverkostot kuntaan päin ovat haihtuneet ja uusissa virkahenkilöiden toimenkuvissa ja organisaatiokaavioissa on melkoinen opetteleminen. Samaan aikaan toimintaan pitäisi löytää uutta tehoa. Kuntaliitosten evoluutio kun kulkee sitä rataa, että huonot asiat ja uhat tuppaavat toteutumaan, mikäli niitä vastaan ei toimellisesti työskennellä ja vastaavasti hyvät asiat ja mahdollisuudet jäävät toteutumatta, mikäli niiden puolesta ei pinnistellä.

 

Tuki, vaikkapa Ravakan organisoima kylien yhteinen hanke, auttaisi murrosvaiheessa löytämään uudelleen oikean suunnan ja positiivisen talkooenergian - kaupungin sisäisen vastakkainasettelun sijaan.