Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni sanomalehti Länsi-Suomessa 18.3.2010

Suojelua vai oikeuksia kotieläimille?

 

Nuorison mielipiteistä kannattaa olla kiinnostunut: muutaman vuosikymmenen kuluttua ne ovat keski-ikäisten mielipiteitä. Tässä hengessä olen viime aikoina tutustunut Oikeutta eläimille ja Eläinten Vapautus Rintama -tyyppisten nettisivujen antiin.

 

Niin kauan kun vaatimuslistalla on eläinten hyvä kohtelu, eläinsuojelulain noudattaminen ja epäkohtien poistaminen, olen kovasti samaa mieltä. Samoin ajattelee valtaosa kuluttajista.

 

Todellisen eläinaktivistin lausumana ”oikeutta eläimille!” ei kuitenkaan ole tekemisissä eläinten hyvän hoidon kanssa. Se iskulause vaatii tasa-arvoa ihmislajin ja eläinlajien välille, kaikkinaisen eläinten hyväksikäytön kieltämistä ja koko kotieläintuotannosta luopumista. Tähän verrattuna eläinsuojelu on lällärikamaa.

 

Ideologista taustaa vasten onkin helpompi ymmärtää eläinaktivistien propagandasodan valintoja, ääriesimerkeillä ja kauhukuvilla mässäilyä. Loppujenlopuksi yleisen mielipiteen ilmastonmuutoksen aikaansaaminen ei hyvällä mediaosaamisella ota moniakan vuosia.

 

Parikymmentä vuotta sitten olin muutamassa turkishuutokaupassa sesonkityöntekijänä Vantaan Fur Centerin hehtaarikokoisen turkisvaraston uumenissa. Tuolloin opiskelijan katu-uskottavuus kesti hyvin lisätienestin palkanmaksajaksi Turkistuottajat Oy:n, elettiin aikaa ennen kettutyttöjä. TV:n pääuutislähetys vieraili säännöllisesti huutokaupassa, kauppa kävi, hinnat olivat korkealla ja meklarin turbotahtinen englanti kuulosti aina yhtä käsittämättömälle. Satakuntalaisen pientarhan minkkien tiestä Vantaan kansainvälisen huutokaupan kautta maailman maineikkaimpien muotitalojen käyttöön oli lupa olla ylpeä. Ajatus siitä, että ministeritasolta koko elinkeinoa vaadittaisiin lopetettavaksi olisi tuntunut kerrassaan utopistiselle.

 

Pian keikkahommieni jälkeen TV:n uutislähetyksen kuvat huutokaupoista vaihtuivat. Meklari sai pulista omiaan sisällä, TV-kamerat kuvasivat ulkona Fur Centerin aidalle ryhmittyneitä mielenosoittajia. Miten kamalaa olisikaan ollut mennä töihin läpi mielenosoittajajoukon! Ensireaktioni oli varmasti juuri toivotun lainen. Sekä tuotteen ostaminen, että tuotantoketjun eri tehtävissä työskentely pyritään kääntämään ei-haluttavaksi, paremminkin kuvottavaksi.

 

Saman menestyksekkään konseptin kanssa ollaan nyt tekemisissä muun kotieläintalouden parissa. Possujen ja broilerien osalta ensimmäinen näytös tuli käsiteltyä, seuraavana lienevät vuorossa nautatilat. Ehkä kesän (naudan)grillipihvisesongin kynnyksellä? Tänä vai ensi vuonna?

 

Olen aivan varma, että jostain päin Suomenniemeä löytyy tila, missä lehmiä ei kohdella asiallisesti. Löytyy, vaikka ei pitäisi löytyä - löytyyhän meiltä kotejakin, missä lapsia ei kohdella asiallisesti.

 

Omaan navettaan päästäisin valvontaeläinlääkärin huoleti tekemään työtään, mutta silti osaan sieltä katsoa ne hetket, kohteet ja lähikuvakulmat, jotka asiayhteydestään irrotettuina näyttäisivät karmeille. Ei karjatilan arki ole pelkästään söpöä.

 

Suomalaisen kotieläintuottajan ammattitaito ja -etikka ovat kutakuinkin kohdallaan. Siis siitä, muutamia vuosituhansia vallalla olleesta näkökulmasta käsin, jonka mukaan ihminen voi pitää kotieläimiä. Taasen siitä maailmankuvasta käsin, jonka mielestä eläin ja ihminen ovat tasa-arvoisia, sama työ, luonnollisesti, nähdään sadistisen keskitysleirin vartijan roolina ja sellaisena se halutaan julkisuuteen räikeimmällä mahdollisella tavalla näyttää.

 

Tässä ristiriidassa on vähän kestämistä täällä tilatason työelämässä!