Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni sanomalehti Länsi-Suomessa isänpäivänä 14.11.2010

Isän yhteiskuntavaikutukset

 

Siihen aikaan, kun Pikkusisko oli nyytti vain, alta puolen vuoden ikäinen, meidän keittiössämme käytiin merkittävä miesasiakeskustelu. Muutaman naisen voimin sanailimme, paitsi pikku nyytin suloisuudesta, myös sitovuudesta, mitä kaikkea äiti ei voi tehdä ja mihin kaikkialle äiti ei voi mennä, kun perheessä on vauva. Keittiön lattialla puuhaili omiaan viisivuotias Isoveli, puuhaili niin kuin lapset tapaavat, keskittyminen on täydellistä ja mitään ei kuulla, jos korotat ääntäsi ruokapöytään siirtymisen tai muun tähdellisen toiminnan puolesta. Jos taas hiljennät ääntäsi keskustellaksesi vain aikuisten juttuja, pienet korvat herkistyvät oitis vastaanottotaajuudelle. Niin nytkin. Poika nousi puolustamaan miessukukunnan kunniaa. Keskeytti legorakennelmansa, nosti päänsä, katsoi pikkusiskoa, katsoi meitä aikuisia ja sanoi painokkaasti ”Onhan sillä isäkin!” Leikit jatkuivat, me naiset vilkaisimme toisiimme hämmentyneinä.

 

Vielä yritti varttuneempi naiseläjä, että mitäpäs sitten, kun vauvan tulee nälkä ja äiti maitovarantoineen on poissa. Enää ei poika vaivautunut kääntämään katsettaan legoistaan, tokaisi vain tyhjentävästi: ”Iskä antaa sille velliä tuttipullosta.” Tähän oli tyytyminen. Näin tuli todistettua, että siinä missä Saarioinen aikoinaan vapautti suomalaisäidit ansiotyöhön, on Tutteli tänään tasa-arvoistanut isät vauvan hoidossa.

 

Vaikka ikiaikainen äitimyytti oli juuri saanut karvaita kolhuja kylkeensä, olin hiljaa ylpeä miehistäni. Hiljaa, koska miehiä, varsinkaan omia, ei pruukata ääneen kehua. Ylpeä isommasta, joka todistettavasti osaa lämmittää Tuttelipullon mikrossa, vaikkei edustakaan Kaksplussasta tuttua idunsyöjäisän prototyyppiä. Ylpeä pienemmästä, joka ensimmäisen viiden vuoden aikana oli sisäistänyt, että hoitovastuu lapsesta kuuluu yhtä lailla isälle kuin äidillekin, olkoonkin, että isällä voi olla erilaiset konstit ja otteet kuin äidillä. Mutta isähän ei olekaan äiti. Eikä äiti ole isä.

 

Tämä totuus palautui taannoin mieleeni, kun kuuntelin selostusta Icehearts-toimintamallista ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä. Icehearts on nuorisotyötä syrjäytymisvaaran alla olevien poikien parissa joukkueurheilun kautta. Varsinainen juju kuitenkin piilee kahdessa asiassa. Ensinnäkin, esikouluiästä aloittavan ryhmän kasvattajana ja valmentajana toimii mies. Mies, koska lapset ovat usein yksinhuoltajaperheistä ja muutenkin kohtaavat yhteiskunnassa ja koulussa lähes pelkästään naisia. Toiseksi, kasvattajana oleva aikuinen mies sitoutuu työhönsä samojen lasten parissa pitkäksi aikaa, mieluiten 12 vuodeksi.

 

Aikuinen mies, joka sitoutuu lapseen, kunnes tämä on aikuisuuden kynnyksellä. Tässä on jotakin tuttua. Toisinaan pyörä pitää keksiä uudelleen. Iceheartsin sosiaalityömallissa olivat keksineet isän uudelleen. Tulokset olivat rohkaisevia, sekä poikien elämän rakentumisen, että verovarojen säästymisen näkökulmasta.

 

Jos lapsen oma, biologinen isä ei ole käytettävissä, kasvattajaksi käy muukin mies, sukulaisista ja tuttavista on käytännön kokemusta kautta aikain, Icehearts perustuu koulutettuun ammattilaiseen.

 

Kääntäen, jos lapsen oma isä ON läsnä lapsen elämässä, miten mittaamattoman arvokas asia se onkaan. Pitäisikö isänpäiväkortteihin hempeilyn sijasta kirjata lista isänä olemisen yhteiskuntavaikutuksista, toiminnan tuloksista talousseuraamuksineen ja yhteiskunnalle tuotettu lisäarvo!