Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni sanomalehti Länsi-Suomessa 18.1.2011

Parasta etsimässä

 

Paras-hanke, valtioneuvoston keväällä 2005 käynnistämä kunta- ja palvelurakenteiden uudistusohjelma, on saavuttamassa pontevan esikouluiän. Ideana on hakea ratkaisua siihen, miten 2000-luvun oloissa järjestämme kunnalliset palvelut laadultaan hyvinä ja alueellisesti niin rakennettuina, että ne ovat kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Ja vieläpä niin, ettei veronmaksaja parkaa turhaan näännytetä taakkansa alle.

 

Hankkeen vauva-aika taisi mennä ihmetellessä, mistä nyt on kyse ja miksi vanhat konstit eivät enää riittäkään. Leikki-ikä on haettu sopivia ja epäsopivia toiminta-alueita palveluiden järjestämiseksi. Josko kouluiässä vihdoin päästäisiin itse asiaan, palveluiden tuottamisen kannalta olennaisiin kysymyksiin, sisällön ja käytännön asioihin.

 

Aivan valmista ei alueiden määrittelyn sarallakaan ole. Seuraava Paras-harjoitus on perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelujen kokoaminen vähintään 20.000 asukkaan väestöpohjalla toimiviin yhteistoiminta-alueisiin. Kyseessä lienee kuntien tärkein toimiala, tarkastellaan asiaa sitten inhimilliseltä, palvelun käyttäjän kannalta tai veroeurojen valossa. Päätöksiä pitää tehdä tulevan elokuun loppuun mennessä. Ja pelkän yhteistoiminnan vuoksihan ei yhtään kuntavaakunaakaan tarvitse kantaa varastoon.

 

Kuntien välisiä asiointi- ja työmatkaliikenteen tilastoja sekä fyysisiä etäisyyksiä tarkastelemalla Länsi-Suomi lehden levikkialueelta löytyy kolme selkeää kuntalaisten arkielämän yhteistoiminta-aluetta, Rauman ympäristö, Vakka-Suomi ja Pyhäjärviseutu. Teoriassa nämä kolme voisivat kukin helposti olla puitelain tarkoittamia yhteistoiminta-alueita. Väestöpohjavaatimus ja kantokyky täyttyisivät, kuntien välisestä yhteistyöstä alueilla on valmiiksi vahvat perinteet, päätösvalta säilyisi lähellä palvelun käyttäjiä ja työntekijöitä.

 

Jos nämä kolme aluetta vielä pystyisivät keskenään täysjärkiseen yhteistyöhön, olisi suuremman väestöpohjan vaativien erityispalvelujen säilyminen seudulla turvattavissa. Käynnistyvä MediRauma antaisi tähän hyvää taustatukea ja maakuntarajastakaan ei näin järjestettynä syntyisi suurempaa kompastuskiveä.

 

Todellisuus on teoriaa mutkikkaampaa. Eurajoki on jo löytänyt Raumaa luontevamman yhteistyökumppanin Harjavallasta. Laitila taasen hakeutuu mieluummin neuvotteluihin Rauman kuin ikiaikaisen yhteistyö ja kiistakumppaninsa Uudenkaupungin kanssa. Ja luonnollisesti Säkylän keskustelut sujuvat paremmin Huittisiin kuin Euraan päin. Päättäjien ajatukset eivät kulje samaan suuntaan liikennevirtojen kanssa. Syitä ja syyllisiä näihin keitoksiin yleensä on kasapäin, harvemmin kuitenkaan peilissä.

 

Näillä näkymin kevätkausi käydään neuvotteluja Rauman, Laitilan ja Euran yhteistoiminnasta, alueesta Katinhännästä Paneliaan. Hyvä näinkin saadaan syntymään. Ei kuitenkaan parasta, koska seudun joka kulmalla sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminta-alueen raja rakennetaan keskelle arjen pääkulkusuuntia. Miksi kunnallisten palvelujen yhteistyösuuntien pitäisi nimen omaan olla erilaiset, kuin työmatkaliikenteet ja kauppamatkat? Mitä hyötyä siitä kuntalaisille on?

 

Mitä enemmän käytämme aikaa ja energiaa hallintoalueista kinasteluun, sitä vähemmän aikaa ja energiaa on käytettävissä kuntapalvelujen sisällön kehittämiseen. Ja mitä epäloogisempiin hallintoratkaisuihin päädymme, sitä kehnommin kokonaisuutena katsottuna pystymme palveluja tuottamaan. Puitelain kirjain tulee täytettyä, mutta tarkoitus väistettyä.