Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa 18.7.2011

Pesänperustamislupa ministeriltä

 

Farmari- maatalousnäyttelyn pääjuhlassa Porissa puhui tuore kaavoituksesta vastaava asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru kauniita sanoja maalla asumisen ja maaseutukyliin rakentamisen puolesta. Vahvaa ohjausta rakentamiselle tarvitaan enemmän siellä, missä rakentamisen painekin on suurinta, metropolialueella. Perin maalaisjärkistä puhetta kaupunkilaisministeriltä, yleisö hyrisi tyytyväisyyttään. Mutta tietävätkö ministerin hallinnonalan virkamiehet - tai välittävätkö tietää –ministerin juhlapuheiden viestiä?

 

Valtakunnallinen ohjeistus on paremminkin piiskannut kuntia tiivistämään ja keskittämään asumista. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentaminen kalskahtaa näissä notuleissa peräti syntiselle.

 

Kukapa määräyksiä kehtaisi kyseenalaistaa, niitä kun perustellaan trendikkäästi ekologialla ja hiilijalanjäljellä. Olkoonkin, että tutkimuksin (Heinonen – Junnila, Aalto-yliopisto 2011) on juuri todistettu, että asuinpaikkaa ratkaisevampaa hiilijalanjäljen kannalta on yksilön elämäntapa. Esimerkiksi, vaikka kuinka asuisi keskustassa joukkoliikenteen ulottuvilla, voi silti käyttää omaa henkilöautoa. Jos tekee autollaan talvessa yhden laskettelumatkan tuntureille, mittariin kertyy helposti 2.000 kilometriä. Samaan mittarilukemaan tarvitsee 10 kilometrin päässä kaupungista asuva yksityisautoilija 100 edestakaista kaupunkimatkaa, kaksi käyntiä joka viikko yhden vuoden ajan.

 

Aivan vihreää linjaa ei sekään edusta, että toisaalla pitäisi rakennettu infra, tiet, viemäriverkostot ja sen sellaiset, jättää vajaakäytölle ja toisaalle ne tulisi uudelleen rakentaa, kun ihmiset tiivistyvät keskuksiin. Sellainen vasta haitallista yhdyskuntakehitystä onkin!

 

Itse olin vain vähän ennen ministerin puhetta törmännyt, taas kerran, paikallistasolla suomalaiseen yhden asumismuodon politiikkaan. Törmäyskurssilla taisi olla koko kaupunginhallitus kesäisenä maanantai-iltapäivänä tuijottaessani metsäistä kalliorinnettä raumalaisessa maalaiskylässä.

 

Kansalaisen näkemys oli, että juuri tuossa metsikössä tulee hänen tuleva kotinsa sijaitsemaan.

Virkamiesvalmistelun näkemys oli, että on lukuisa määrä syitä, kerrassaan lakisääteisiä syitä, miksi moiselle hankkeelle ei lupaa tule myöntää. Katselmukselle jalkautunut kaupunginhallitus taasen pyrki muodostamaan näkemystä siitä, missä menevät kuntalaisen itsemääräämisoikeuden rajat oman asuinpaikkansa valinnassa ja toisaalta siitä, missä kaupungin itsemääräämisoikeus maankäytön suunnittelun osalta oikeasti törmää maankäyttö- ja rakennuslakiin tai Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen virkamiehiin. Lisäksi, jos jollekin alueelle todetaan tarvittavan tarkempaa suunnittelua, kuinka kauan kaikki toiminta alueella on jumissa suunnittelun odottelun vuoksi, onko silloin panosten ja tuotosten suhde enää ollenkaan kohdallaan? Onko vaikkapa viisi vuotta kohtuullinen aika odotella pesänperustamislupaa muuttotappiokaupungissa?

 

Raumalla kaikkien valtuustoryhmien yksimielisesti hyväksymään kaupungin omaan hallitusohjelmaan tuli keväällä melkoisen kivuttomasti kirjaukset kylien elinvoimaisuuden turvaamisesta ja sallivuuden lisäämisestä rakentamisen ohjauksessa koko kaupungin alueella. Eri valtuustoryhmissä voi olla eroa siinä, kuuluvatko nämä asiat kymmenen tärkeimmän asian joukkoon vai vähemmän tärkeiden kategoriaan, suuria paikallispoliittisia ristiriitoja asiassa ei kuitenkaan ollut.

 

Kun kaupunginhallitus silti äänestää tämän aihepiirin asiasta, ja äänestää äänin 0-10, poliittiset päättäjät eivät siis olekaan keskenään erimielisiä aatteellisten rintamalinjojen mukaan, vaan erimielisiä virkamiesvalmistelun kanssa. Kunnallisdemokratiassa tilanne on vähintäänkin erikoinen. Voipa olla, että olisi Kiurullakin hiukan tekemistä, ennen kuin todellisuus vastaa juhlapuheita ja maaseudun mahdollisuudet saadaan asumisessa hyötykäyttöön.