Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa 17.9.2011
 

Uudistusta uudistuksen päälle

Kaksi viimeistä valtuustokautta kuntia on uudistettu Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, ns. Paras -hankkeen merkeissä. Kesän korvalla maassa vaihtui hallitus ja niinpä aluillaan on - Kuntauudistus.

Uusi kuntauudistus on asetelmaltaan erilainen kuin edeltäjänsä, mukana on vahva valtion ohjaus, käskytys käy ylhäältä alaspäin. Se on uudistuksen vahvuus ja heikkous.

Vahvuus siinä mielessä, että päätöksiä saadaan ripeästi aikaan, kun ne tehdään riittävän kaukana niistä ihmisistä, joita muutokset koskevat ja jotka uudistusten käytännön toteutuksen joutuvat tekemään.

Heikkous siinä mielessä, että näin kuntauudistuksella on erinomaiset edellytykset kehittyä uuden hallituksen "jätevesiasetukseksi". Uudistukseksi, jonka hyvätkin pyrkimykset katoavat terhakan telaketjutoteutuksen alle. Turpiin tulee, ei vain odotetusti oppositiolta, vaan myös omilta.

Pakolla saa suomalaisten kanssa huonosti mitään aikaan. Jos rajoja Helsingistä sanellaan, on lakkautettavien kuntien kuntalaisten, kunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden helppo olla yhdessä isänmaallisessa rintamassa puolustamassa kotikunnan alueellista koskemattomuutta.

Paras -hanke houkutteli järkiavioliittoihin porkkanoilla, mutta luotti lähtökohtaisesti kuntaväen omaan arvostelukykyyn ja paikallistuntemukseen. Se oli sen uudistuksen vahvuus ja heikkous.

Heikkous siinä mielessä, että huima määrä energiaa ja luovuutta käytettiin kunnissa erilaisten väestöpohjavelvoitteiden täyttämiseen, mutta itse tarkoituksen, nykypäivän kunta- ja palvelurakenteen ennakkoluulottoman tarkastelun väistelyyn. Syntyi kuvioita, joissa kuntapalvelujen yhteistyösuunnat ovat täysin erilaiset kuin asukkaiden muut asiointi- ja työmatkaliikenteen suunnat. Näin kävi näilläkin nurkilla.

Ehdoton vahvuus kuntalähtöisyys oli siksi, että tapahtuneilla uudistuksilla oli joltinenkin asukkaiden hyväksyntä ja päättäjien sitoutuminen asiaan. Kuntaliitoksia taisi toteutua enemmän, kuin koskaan Suomen historiassa vastaavan mittaisena aikajaksona. Kun ollaan nenäkkäin saman neuvottelupöydän ääressä, päätöksiä ei synny, jos ei ensin synny luottamusta ja yhteistä näkemystä koko alueen tulevaisuudesta. Vahvimman osakkaan asenne on ratkaisevin, onko liikkeellä veturi vai imuri - vai peräti imperialisti, itsekäs siirtomaaherra.

Ei elämä ole yhtä yhteisymmärryksen hyrinää niissäkään kunnissa, missä kunnan rajat ovat olleet ennallaan jokusen vuosisadan.

Vapaaehtoisten kuntaliitosten jälkeen tarvitaan vielä lisäannos erilaisten olosuhteiden ja näkemysten ymmärtämystä. Tästä on meillä Raumalla kolmen kuntaliitoksen verran kokemusta. Toisinaan on onnistuttu hyvin, toisinaan on jätetty vähän enemmän parantamisen varaa.

Mutta miten ikinään voi toimia pakkoliitetty kunta? Kunta, josta osa on lähtökohtaisesti oppositiossa koko kunnan olemassaoloakin vastaan?

Peräkkäiset kuntauudistukset nojaavat kahteen erilaiseen kuntakokemukseen.

Kuntarajojen siirtely ja piirtely on helppoa niille, joille kunta on pelkästään hallinnollis-taloudellinen yksikkö. Silloin myös kuntakoon kasvattaminen on kätevä patenttiratkaisu melkein mihin tahansa eteen tulevaan ongelmaan. Mutta mitä enemmän kuntaan liitetään yhteisöllisyyden, osallisuuden ja kotiseutuidentiteetin merkityksiä, sitä enemmän hallinnon ja kuntalaisten etääntyminen toisistaan, niin maantieteellisesti kuin henkisestikin ymmärrettynä, vaatii käsittelyä, aikaa ja malttia.