Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa Pyhäinpäivänä 5.11.2011
 

Pyhiä päiviä

Olen kaikenlaisten kekkereiden ja naamiaisten lämmin ystävä. Näihin Halloweenin lepakonsiipiin ja vampyyrinhampaisiin en silti oikein osaa innostua. Pyhäinpäivän – ainakin osan siitä – säilyttäisin mieluummin suomalaiskansallista melankoliaa ja poisnukkuneita läheisiä varten.

Pimeään myöhäissyksyymme istuu hyvin juhla, jossa lähtökohtaisesti ei ole mitään hilpeää. Suru ja kaipaus ansaitsevat oman pyhän päivänsä. Mitä enemmän on ehtinyt saattaa läheisiään kirkkomaan kiviaidan tuolle puolelle, sitä tärkeämpi se merkitys Pyhäinpäivässä on. Omien vainajien muistelu ei oikein rimmaa yksiin hassujen velhojen ja haudasta nousseiden haamujen kanssa.

Vaikka kuinka nyrpistellen suhtaudun Halloweeniin, aavistan, kuinka tässä käy. Suomalaiseen Pyhäinpäivään meille saadaan myydyksi pari Havin hautakynttilää. Amerikkalaiseen Halloweeniin taasen kaupataan kasapäin krääsää, karkkia ja kepposia. Markkinamiehet pitänevät huolen siitä, että Halloween ottaa osansa syysperinteistämme. Ja kassavirrasta.

-------

Ainoa pysyvä seikka kulttuuri- ja tapaperinnössämme taitaa olla sen jatkuva muutos.

Nykyisellään Pyhäinpäivän seutu onkin melkoinen sekoitus eri ikäisiä kerrostumia ja hyvin eri juurisia tapoja.

Halloweenin tausta on muinaisten kelttien sadonkorjuun ja vuodenvaihteen juhlassa, Samhainissa, jota vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Koska kelttien vuorokausi vaihtui auringon laskiessa, juhlinta alkoi meikäläisittäin ajateltuna lokakuun viimeisen päivän iltana. Samhainin yö oli enteiden ja yliluonnollisten tapahtumien aikaa, jolloin keijut ja muu tuonpuoleisen väki oli liikkeellä.

Roomalaiskatollinen kirkko lainasi vanhaa hyväksi koettua juhlapäivää ja marraskuun ensimmäisestä tuli kaikkien pyhimysten eli kaikkien pyhien päivä, All Hallow´s Day ja edeltävästä illasta kaikkien pyhien aatto, All Hallow's Eve. Karnevaaliluonteen juhla sai siirryttyään irlantilaisten siirtolaisten mukana Amerikkaan.

Muinaiset suomalaiset juhlistivat satovuoden vaihtumista kekrillä. Kekrin ajankohta oli myöhäissyksyssä, mutta se oli paremminkin sidottu sadonkorjuun töiden valmistumiseen kuin kalenteriin. Monia vanhan kekrin syömiseen, saunomiseen ja tulevan vuoden ennustamiseen liittyviä tapoja kohtaamme nykyisin joulun ja uudenvuoden juhlinnassa.

Kristinuskon myötä kekrin paikan otti pyhimysten ja kaikkien uskovien vainajien yhteinen Pyhäinmiestenpäivä, jota vietettiin marraskuun ensimmäisenä. Niillä paikkeilla olevaan lauantaihin siirtyvä pyhä siitä tuli 1955 ja nimi vaihtui lyhyempään muotoonsa 1967.

Nykyisin kirkkokin pitää kynttilöiden viemistä haudoille kauniina tapana. Siinä on kuitenkin kyse varsin tuoreesta, sotien jälkeen alkaneesta ja vasta 1950-luvulla asemansa koko maassa vakiinnuttaneesta perinteestä. Joka sekin uutena herätti ristiriitaisia tunteita. Oma 20-luvulla syntynyt äitini, nyt jo kynttilöiden viejästä saamapuolelle ehtinyt, nyrpisteli hautojen kilpavarustelua vähän samaan tapaan kuin minä nyt tätä Halloweenia. Arveli, että hänen vanha rippipappinsa kääntyisi haudassaan, jos näkisi moisen vainajainpalvonnan alkaneen.

------

2000-luvun lapsille virtuaalinen kuolema ruudun takana on arkipäivää, mutta oikea kuolema on ulkoistettu ja laitostettu lähes tuntemattomaksi. Pyhäinpäivä tarjoaa mahdollisuuden tehdä kuolema taas osaksi elämää. Pyhäinpäivän ilta on hyvä hetki viedä lapsi hautausmaalle. Sielläpä ei olekaan vastassa örkeillä vahvistettu zombiearmeija vaan sadun harras taikapiiri, jossa kynttilän pieni liekki valaisee mustan maan. Kun tuuli suhisee vanhoissa puissa on helppo ottaa kädestä kiinni ja keskustella kuiskuttelemalla elämän ja kuoleman asioista.

Etsiä hautakivien sokkeloista ne tutut, pappa ja isovanhempien vanhemmat. Ja se isoisän veli, joka kauan sitten hukkui lapsena jokeen, kun ei vielä osannut uida. Kertoa vuodesta toiseen samat tarinat esi-isien kohtaloista. Tarinat, joiden merkityksen ymmärtää vasta sitten, kun ei ole enää ketään, keneltä kysyisi, että miten se nyt olikaan. Niillä hetkillä ja niillä tarinoilla lapsi liittyy helmeksi sukupolvien ketjussa: olet ainutlaatuinen, mutta et ensimmäinen.