Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa marraskuussa 2012

Reilun kaupan ruokaa

 

Viime viikon ruokauutinen oli se, että ruokaa myytiin tuottajahinnalla. Outo uutinen, tuottajahan myy ruokaa joka päivä tuottajahinnalla. No, uutisen tästä teki se, että tällä kertaa kuluttaja sai myös ostaa ruokansa tuottajahinnalla. Kilo perunoita tai ruisleipä kymmenellä sentillä, sianlihaa 1,58 euroa per kilo ja sitä rataa.

 

Tuottajajärjestöt myivät tuottajahintaista ruokaa kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla maata kampanjassa, jonka tarkoitus oli konkretisoida alkutuotannon osuutta ruoan hinnasta. Tuotantokustannukset ovat nousseet, mutta tuottajan osuus kuluttajahinnasta on pienentynyt.

 

Ruokaketjussa on monta lenkkiä ja jokaista tarvitaan. Alkutuottajan lisäksi kuljetus, elintarviketyöntekijä, kauppa ja moni muu ansaitsee osansa, yhteispeliä tämä on.

 

Alkutuottajan näkökulmasta on kuitenkin jokseenkin kornia, että meillä on tuotteita, joiden lopulliseen myyntihintaan ei tuottajahinnalla ole juuri mitään käytännön merkitystä. Kuten tuo ruisleipä, suomalaisista suomalaisin peruselintarvike. Jos vilja lähtisi maatilalta ilmaiseksi, ruisleipä olisi kaupassa ehkä kymmenisen senttiä halvempi. Kuka sitä kassajonossa edes huomaisi?

 

Viljan matka pellolta leiväksi pöytäämme sisältää monta mutkaa. Toista on vaikkapa munien kanssa. Kananmuna on kanalasta lähtiessään melko valmis tuote. Siksi se kelpaa hyväksi esimerkiksi epäreilusta hinnoittelusta. Kananmunien myyntihinta on kaupassa viime aikoina noussut, koska tuotantokustannukset ovat nousseet kanojen häkkikasvatuskiellon vuoksi, näin meille kerrotaan. Tämä on varmaan monelle kuluttajalle kelpo syy maksaa hiukan enemmän, onhan häkkikieltoon menty lainsäädännössä juuri yleisen mielipiteen painostuksen vuoksi. Munien kuluttajahinta on noussut vuoden aikana 84 senttiä, mutta tuottajahinta vain 15 senttiä. Häkeistä lattiakanaloihin siirtymisen kustannukset maksaa maanviljelijä, mutta mielikuvahyödyllä on katsonut sopivaksi rahastaa joku muukin ketjun lenkki, 69 senttiä jokaiselta myydyltä munakilolta.

 

Tuottaja ja kuluttaja saavat tässä molemmat epäreilua kohtelua. Kuluttaja luulee maksavansa  enemmän, koska suomalaiset kanat saavat siten paremmat kotkotusolosuhteet. Tuottaja luulee saavansa parempaa hintaa, kunhan investoi kanojen olosuhteisiin kuluttajan toivomalla tavalla. Luulo ei ole tiedon väärtti.

 

Ruokatempauksen yhteydessä tuli vahvasti esille kuluttajien myönteinen palaute tuottajien oikeutetusta vaatimuksesta saada nykyistä parempi korvaus tekemästään osuudesta ruokaketjuun. Monen kuluttajan mielestä kotimainen ruoka saisi maksaa nykyistä enemmän. Kunhan vain jostain löytyisi varmuus ja läpinäkyvyys siitä, että korkeammat myyntihinnat todella päätyisivät maanviljelijöille asti.

 

MTK:n maaseutunuoret ovat esittäneet yhdeksi ratkaisumalliksi kansainvälisen Reilun kaupan perusajatusten soveltamista kotimaiseen ruokakauppaan. Reilun kaupan merkillä varustettua  kahvia tai banaania ostavahan haluaa samalla ostaa  itselleen varmuuden siitä, että reilu osuus kauppahinnasta menee perille, pienviljelijälle maapallon toiselle puolelle. Jos tällainen järjestelmä on mahdollista luoda kansainvälisesti, miksi sen suuntaista ajattelua ei olisi mahdollista juurruttaa kotimaiseen ruokaketjuun? Ruokaketjun muut lenkit eivät ole Maaseutunuorten idealle toistaiseksi lämmenneet. Minustakin olisi parempi, että kaikki ruokakauppa toimisi reilun pelin hengessä ihan ilman erillisiä – yleensä maksullisia – sertifiointejakin. Mutta nyt näin ei ole.