Nyt mielessä

27.8.2017Uusi kaupunginhallitusLue lisää »9.4.2017VaalipäiväLue lisää »7.4.2017HenkilöstöjuhlassaLue lisää »
Share |

Kolumni Länsi-Suomessa maaliskuussa 2013

Ruokadopingskandaali

Milloin ruokailusta tuli kriisistä toiseen taivaltamista? Huomaan kaupassa pyöritteleväni epäluuloisena ruokapakkauksia ja tavaavani tuoteselosteita. Voiko tähän nyt luottaa?

Hevosenlihakriisissä ei ole kyse siitä, onko liha hyvää vai ei. Ongelma on siinä, että meille valehdellaan. Jos pakkausmerkintöihin ei voi luottaa sen vertaa, että tietäisi minkä eläimen lihaa syö, mihin kaikkeen muuhunkaan ei voi luottaa?

 Suuri osa suomalaisista taitaisi pitää hevosta aivan kelpo ravintona. Kaikissa maissa näin ei koeta olevan. Ymmärrän heitä. En minäkään haluaisi tietämättäni pistää rottapurilaista poskeeni, vaikka rottia tai koiria pitävät maukkaina miljoonat maapallon ihmiset.  He ovat varmaan oikeassa, mutta aion silti pitää omista ennakkoluuloistani kiinni.

Naudan osalta elintarvikeketjun  läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden vuoksi on uhrattu valtavat määrät työtä ja rahaa Suomen EU-jäsenyyden alusta, vuodesta 1995 laskien. Nautaeläinrekisterin ylläpito työllistää leegion virkamiehiä ja tarkastajia. Tiloilla paperinpyörittäminen ja korvamerkkien kanssa askaroiminen vie työaikaa ja hermoja rassaa jatkuva tarkastusten ja sanktioiden uhka. Meikäläisessä alkutuotannossa ei lehmä muutu hevoseksi, sorkat vahingossa vaihdu kavioiksi.  

Naudat merkitään korvamerkein viikon kuluessa syntymästään. Merkeissä on eläimen yksilöllinen syntymätunnus, eräänlainen nautojen sosiaaliturvatunnus, joka seuraa eläintä aina lihatiskiin saakka.  Mikäli merkki irtoaa, korvausmerkki on tilattava välittömästi.

Merkitsemisen lisäksi eläimet rekisteröidään valtakunnalliseen eläintietorekisteriin.  Rekisteriin ilmoitetaan nautojen syntymät, kuolemat, myynnit, ostot ja siirrot.  Jokaisesta eläimestä täytetään tilalla oma rekisterikortti, joka siirtyy eläimen mukana, kun eläimiä myydään. Viljelijän kaikista eläimistä pidetään nautaeläinluetteloa, jota on tilalla säilytettävä kolme vuotta.   Työstä syntyy keskiverto karjatilalle helposti mapillinen paperia.  Mutta mitäpä sitä ei tekisi elintarviketurvallisuuden, läpinäkyvyyden ja kuluttajien luottamuksen  eteen!

Toisinaan säännöksiä noudatetaan pikkumaisuuteen asti.  Taannoin naapurin emäntä ajoi yötä myöden sata kilometriä teurastamolle viemään sonnilleen korvamerkkiä. Merkki oli irronnut matkalla ja merkitsemättömällä eläimellä ei ollut asiaa teurastamon ovien sisäpuolelle.  Ei auttanut, vaikka karjankuljettaja todisti, että karja-autoon tullessa merkki oli paikoillaan, josko matkalla olisi vieruskaveri vaikka nielaissut koko merkin.  Ei se riitä, että tiedetään mikä eläinlaji on kyseessä.  Ei sekään riitä, että tiedetään miltä maatilalta eläin on peräisin. Pitää pystyä tunnistamaan yksilö.

Samaan aikaan samoilla markkinoilla myydään hevosta lehmänä ja lihapiirakoita ilman lihaa. Kriisi seuraa toistaan. Yhä uudelleen vanhat veijarit  Ahneus ja Röyhkeys sortuvat  käyttämään kiellettyjä menetelmiä,  löytävät  hevosenmentävän porsaanreijän täydellisestä järjestelmästämme.  

Näitä kriisejä on ollut tapana ratkaista niin, että syyllisten etsintä huipentuu syyttömien rankaisemiseen. Eiköhän pikapuolin taas kiristetä suomalaisia säädöksiä ja ne, jotka näihin astikaan eivät ole kummemmin koettaneet huijata, tekevät taas vähän lisää töitä ja ovat entistä perusteellisemman pilkunfiilauksen  kohteena